sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulunviettoon

Alkaa pian tämänkin morsiamen olla aika kirmata karkuun kaupungista perheensä luokse maalle.. No, huomenna töiden jälkeen tarkemmin, mutta halusin rauhassa päästä toivottamaan kaikille hyvät Joulut! Koko viikko ollut täynnä pelkkää Joulupuuhastelua, oli kyseessä viime hetken lahjaostokset, niiden pakkaamiset tai leipominen. Tälläkin hetkellä yksi kakku uunissa tulossa :D Meitä on kerrankin iso porukka koolla ja olenkin koko naiskatraalle neulonut tossukat. Mikä urakka! Koska naisväki saa itsetehdyt tossut niin pitihän vanhemmalle, makeasta pitävällä herrasmiehellekin leipoa iso rasia erilaisia pipareita (Ei tietenkään riittänyt ostetut ja itsetuunatut...) Myöskin tapani mukaan olen taas hankkinut aivan liikaa lahjoja kaikille! Viimeksi eilen kävin täydentämässä lahjapussukkaa.. Ei edes mietitä miten paljon meni rahaa.

Joulua vietämme ensimmäistä kertaa yhdessä tällä porukalla ja on mukava saada meidät kaikki yhteen, sillä osaa perheestäni näen valitettavan harvoin nykyään etäisyyksien vuoksi. Uutta on myös paikka, jossa vietämme Joulumme, sillä lähdemme Iittiin, Kouvolan lähelle, josta olemme vuokranneet mökin. Valitettavasti sielläkään ei vain taida olla lunta :/ No, kaikkea ei voi saada. Tuossa onkin lause, joka pitää yrittää muistaa myös häiden lähestyessä ;)


                Nauttikaa läheisimmistänne ja ihanasta Joulun taiasta! Hyvää Joulua kaikille! ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti