maanantai 16. joulukuuta 2013

Häivähdys morsiuspukua (EI SULHON LUETTAVAKSI)

Ajattelin uskaltaa tänne laittaa pientä vilautusta morsiuspuvustani, vaikkakin on olemassa riski sen paljastumisesta sulholle. Okei, hän ei kovin usein lue blogiani ja toivon otsikon pysäyttävän hänet mikäli eksyykin häämailman puolelle. Ihanaa olisi saada näyttää mekko koko ihanuudessaan, mutta minkä mahdat paljastumisen pelolle pääsi sisällä :/ Tässä silti pientä kuvakollaasia mekosta, vaikkakaan tällä kertaa kuvat eivät kerro koko totuutta tästä ihanuudesta ♥ Unohdimme ottaa kuvan hunnun kanssa, mutta jääpä jotain odotettavaa myös seuraavalle sovituskerralle :D

Kyseinen puku olisi löytynyt myös "pimpuloilla" eli paljeteilla, mutta omaa silmääni ja makuani miellytti huomattavasti enemmän tämä pelkistetty versio. Pitsikuviossa on seassa hopeista lankaa, joka tuo kuviot kauniisti esille, kuitenkaan niiden viemättä liikaa huomiota. Mekossa itsessään on korsetti juurikin tuon nyörityksen ansiosta ja omia rintaliivejäkään ei tarvita. Mahtavaa! Pelkäsin nimittäin joutuvani teettämään korsetin jossain juuri tätä varten, mutta niiden rahojen säästyessä voin panostaa enemmän hääyön että häämatkan vaatetukseen ;)

Huomaan huokailevani rauhallisesti ja tyytyväisesti katsoessani mekkoni kuvia. Tässä vain on mekko, jota voi vielä 20 vuoden päästäkin katsella valokuvista ja olla ajattelematta mitä ihmettä minulla on päälläni.





7 kommenttia:

  1. oi ihanalta puvulta näyttää. ihan loistavaa, että kaikki kääntyi parhain päin. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää, ihanaa ((:

    VastaaPoista
  3. Näyttää ihanan romanttiselta! Meidän sukupolvessa on se hyvä puoli, että meidän lapset ei varmastikaan mieti että "voi jessus mikä tyyli oli tuohon aikaan".. Luultavasti 80-luvun kermakakkuja käyttäneet morsiamet kylläkin ajattelivat samaa :D

    VastaaPoista