Vieläkin se tuntuu uskomattomalta.. Tätä ihmistä et tule enää ikinä näkemään. Poissa. Suru on perheessämme suuri, mutta kaikki yrittävät jaksaa jatkaa normaaleja päivärutiinejaan tehdä.
Pahalta tuntui, kun mummoni kommentoi minulle, että onneksi se tapahtui tänä kesänä, eikä vuonna 2014, jotta ehditään surra ennen häitämme. Pahalta se tuntui juuri siksi, etten tule näkemään setääni kirkossa tai nauttimassa hääjuhlasta kanssamme. Sitä ei vain olisi ikinä voinut uskoa, että joku voi näin yllättäen lähteä.
Tämä kyllä auttoi minua käsittämään miten nopeasti elämä voi olla ohitse. Kuinka kaikilla on kiire, eikä aikaa toisilleen, kun pitää tehdä töitä tai laukata harrastuksesta toiseen. Sitten onkin liian myöhäistä.
Toivon meitä kohdanneen tragedian muistuttavan myös teitä lukijat siitä miten kallisarvoista ja nopeasti ohi kiitävää elämä on. Nauttikaa läheisistänne ja heidän höpsöistään tavoistaan sekä tarinoistaan. Kukaan meistä ei ole täällä ikuisesti.
Setäni, Markon muistolle.
Osanotot ja voimia perheellenne.
VastaaPoistaLämmin osanotto :(
VastaaPoistaOsanottoni.
VastaaPoista